The Tiger Lillies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Tiger Lillies
Tiedot
Toiminnassa 1989
Tyylilaji punk rock, kabaree
Kotipaikka Lontoo, Englanti
Laulukieli englanti
Jäsenet

Martyn Jacques
Jonas Golland
Adrian Stout

Levy-yhtiö

EMI Classics

Aiheesta muualla
www.tigerlillies.com

The Tiger Lillies on vuonna 1989 perustettu brittiläinen trio, jonka absurdi, niin kabareeta, oopperaa kuin mustalaismusiikkiakin yhdistelevä tyyli on herättänyt ihmisissä sekä pahennusta että ihastusta. Suurelle yleisölle yhtye tuli tutuksi klassisia Jörö-Jukka-tarinoita hyödyntäneestä Shockheaded Peter -musikaalista (1998), jota The Tiger Lillies kävi esittämässä Suomessakin. Musikaali oli maailmanlaajuisesti sekä yleisö- että arvostelumenestys. Brittitrio on esiintynyt Suomessa 17. marraskuuta 2009 Helsingin Korjaamolla[1] sekä keväällä 2011[2][3] Savoy-teatterissa.

The Tiger Lilliesin instrumentaatio käsittää rummut, kontrabasson, haitarin ja ajoittain pianon. Tähän yhdistettynä oopperalaulajaksi kouluttautuneen vokalisti Martyn Jacquesin leveän brittiläinen falsettilaulu luo yhtyeen tunnusmerkiksi muodostuneen epätavallisen musiikillisen tyylin. Jacquesin sanoitukset käsittelevät laulajan omien sanojensa mukaan ihmisiä elämän syrjäkujilla - prostituutiosta, huumeista, väkivallasta, uskonnosta ja jopa eläimiin sekaantumisesta kertovat kappaleet eivät luonnollisestikaan ole tarkoitettu niittämään laajamittaista suosiota, mutta vankan kulttimaineen yhtyeen makaaberit, mutta sydäntä särkevän kauniit sävelmät ovat tuoneet.

Shockheaded Peterin ohella Tiger Lillies on äänittänyt myös muita teemalevyjä: 2 Penny Opera on versio Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Die Dreigroschenoper -musikaalista, ja The Gorey End perustuu Edward Goreyn viimeisiin kertomuksiin. The Sea ja Circus Songs ovat nimiensä mukaisesti meri- ja sirkusaiheisia levyjä, ja hieman kyseenalaista mainetta niittänyt Farmyard Filth sisältää tiettävästi äänitehistorian suurimman kokoelman eläinseksiaiheisia sävellyksiä.

Musiikillisen materiaalin sävyt vaihtelevat yhtyeellä akustisesta tarinankerronnasta itsetarkoituksellisen makaaberiin, absurdiin ja ajoittain ihmisiä loukanneeseenkin huumoriin.

Aiemmat Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Phil Butcher
  • Adrian Huge
  • Mike Pickering
  • Births, Marriages and Deaths (1994)
  • Spit Bucket (1995)
  • Ad Nauseaum (1995)
  • The Brothel to the Cemetary (1996)
  • Farmyard Filth (1997)
  • Shockheaded Peter (1998)
  • Low Life Lullabies (1998)
  • Bad Blood and Blasphemey (1999)
  • Circus Songs (2000)
  • Bouquet of Vegetables (kokoelma, 2000)
  • 2 Penny Opera (2001)
  • The Sea (2003)
  • The Gorey End (2003)
  • Live in Russia 2000-2001 (2003)
  • Punch and Judy (2004)
  • Death and the Bible (2004)
  • Huinya (yhteislevy Leningradin kanssa, 2005)
  • Die Weberischen (2006)
  • Urine Palace' (2007)
  • Live in Soho (2007)
  • Love and War (2007)
  • 7 Deadly Sins (2008)
  • Freakshow (2009)
  • Cockatoo Prison (2010)
  • Here I Am Human! (2010)
  • Woyzeck (2011)
  • Rime of the Ancient Mariner (2012)
  • Hamlet (2012)
  • Either/Or (2013)
  • Lulu – A Murder Ballad (2014)
  • A Dream Turns Sour (2014)
  • The Story of Franz Biberkopf (2015)
  • Madame Piaf (2016)
  • Love for Sale - A Hymn to Heroin (2016)
  • A Cold Night in Soho (2017)
  • Edgar Allan Poe's Haunted Palace (2017)
  • The Devil's Fairground (2018)
  • Corrido De La Sangre (2018)
  • COVID-19 (2020)
  • Mountains of Madness (mukana Alexander Hacke (Einstürzende Neubauten), 2006)
  • Shockheaded Peter and Other Songs - Live in Concert in New York (2006)
  • The Tiger Lillies – The Early Years (2009)
  • The Tiger Lillies Live in Prague (2011)
  • The Ultimate Shockheaded Peter Book (1998)
  • Farmyard Fantasy Book (2003)
  • The Tiger Lillies Book (2007)
  1. [vanhentunut linkki Tiger Lillies :: live (englanniksi)][vanhentunut linkki]
  2. [1]
  3. [2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]